Rovio Entertainment: ANGRY BIRDS -ELOKUVA 2:n päätraileri on nyt julkaistu

Lehdistötiedote                                                                                               20.6.2019


ANGRY BIRDS -ELOKUVA 2:n päätraileri on nyt julkaistu

ANGRY BIRDS -ELOKUVA 2 nähdään elokuvateattereissa kautta maan 9.8.2019.
Elokuvan päätraileri on nyt julkaistu ympäri maailman.

Mikään ei yhdistä vannoutuneita vastustajia siten, kuin yhteinen uhka. Siksi Angry Birds -linnut ja vihreät possut ovat nyt liittoutuneet. Uuden lentävän vastustajan uhkaamina linnut ja possut ovat reilun kiistakaveruuden nimissä yhdistäneet voimansa, ritsansa, siipensä ja sorkkansa ollakseen paitsi vahvempia, myös lähempänä toisiaan kuin koskaan. Tuoreessa trailerissa onkin tullut aika pitää vastustajat lähellä, sillä hädässä kiistakaveri tunnetaan.

Angry Birds -elokuvan tapaan myös Angry Birds -elokuva 2:n hahmoääninä kuullaan kotimaisen komedian kiintotähtiä Riku Niemistä (Red) ja Ville Myllyrinnettä (Leonard). Angry Birds -elokuva 2:n suomenkielisessä versiossa tullaan kuulemaan myös lukuisia muita ääninäyttelijöitä – sekä ensimmäisestä Angry Birds -elokuvasta tuttuja, että uusia yllättäviäkin ääniä. Elokuvan ääninäyttelijäkaarti julkistetaan myöhemmin.

Angry Birds on suomalaisen Rovio Entertainment Oyj:n omistama brändi, joka syntyi maailmanlaajuisesti suositusta mobiilipelistä. Ensimmäinen Angry Birds peli lanseerattiin vuonna 2009, joten Angry Birds juhlii tänä vuonna 10-vuotis syntymäpäiviään. 

Angry Birds -elokuva 2 on Sony Pictures Animationin ja Sony Pictures Entertainmentin tuotantoa. Suomessa elokuvan levittää ja markkinoi SF Studios.

Ensimmäinen Angry Birds -elokuva (2016) keräsi Suomessa kaikkiaan 336 373 katsojaa. Angry Birds -elokuva 2 saa ensi-iltansa Suomessa 9.8.2019.

Linkki traileriin löytyy tämän tiedotteen lisätiedoista. Trailerin lisäksi elokuvasta on nyt julkaistu uusia lehdistövalokuvia. Lehdistövalokuvat sekä traileritiedosto ovat saatavilla elokuvan tiedotuksesta.


Lisätiedot

ANGRY BIRDS -ELOKUVA 2:N TRAILERI
Katso ja julkaise video!
YouTube: https://youtu.be/vqlm0Zq9oB8

RIKU NIEMISEN JA VILLE MYLLYRINTEEN KOMMENTTEJA
www.epressi.com/tiedotteet/musiikki-ja-viihde/julkaisuvapaa-video-ennakkokurkistus-angry-birds-elokuva-2een-linnut-ja-possut-liittoutuvat-yhteista-uhkaa-vastaan.html

FACEBOOK
www.fb.com/sonypicturessuomi


SYNOPSIS
Angry Birds -elokuva 2 liidättää lentotaidottomien lintujen ja kujeilevien possujen seikkailut täysin uusiin korkeuksiin! Uusi uhka asettaa sekä Lintusaaren että Possusaaren vaaraan. Red, Sakke, Pommi ja Mahti Kotka värväävät apuun Saken sisaren Silverin ja vanhat kahinat unohtaen he yhdistävät voimansa possujen Leonardin, tämän apulaisen Oonan sekä keksijäpossu Karin kanssa. Yhdessä kiistakaverit muodostavat yllättävän supertiimin pelastaakseen kotinsa.


LISÄTIEDOT JA LEHDISTÖMATERIAALI: ANGRY BIRDS -ELOKUVA 2
Sanna-Maria Rantanen
Angry Birds -elokuva 2:n lehdistötiedotus
HYPR Agency & Mindtrix Co. SF Studios
sanna.rantanen@sfstudios.fi
+358 50 320 5035


LISÄTIEDOT: ROVIO ENTERTAINMENT
Minna Eloranta
Senior Communications Manager
Rovio Entertainment
minna.eloranta@rovio.com
+358 50 486 2017


ROVIO ENTERTAINMENT
Rovio Entertainment Oyj on maailmanlaajuinen, peleihin keskittyvä viihdeyhtiö, joka luo, kehittää ja julkaisee mobiilipelejä, joita on jo tähän mennessä ladattu 4,5 miljardia kertaa. Rovio tunnetaan parhaiten Angry Birds -brändistään, joka sai alkunsa mobiilipelistä vuonna 2009 ja on sittemmin lisensointinsa kautta laajentunut peleistä erilaisiin viihde- ja kuluttajatuotekategorioihin. Tänään yhtiö tarjoaa useita mobiilipelejä, animaatioita ja on tuottanut Angry Birds -elokuvan, joka oli ensi-iltaviikonloppunaan lipputulojen kärjessä 50 maassa, ja jonka jatko-osa on tulossa jakeluun 2019. Rovion pääkonttori on Espoossa ja yhtiö on listattu NASDAQ Helsingin päälistalla tunnuksella ROVIO.


Kotisivu: www.rovio.com
Twitter: www.twitter.com/Rovio @rovio
Angry Birds -elokuvan Facebook: www.fb.com/AngryBirdsMovie
Angry Birds -YouTube: www.youtube.com/angrybirds
Angry Birds -Instagram: www.instagram.com/angrybirds @angrybirds
Angry Birds -Twitter: www.twitter.com/angrybirds @angrybirds


SONY PICTURES ANIMATION
Sony Pictures Animation tuottaa monipuolisesti animaatio- ja perheviihdettä maailmanlaajuiselle yleisölle. Visuaalisesti uraauurtava ja kriitikoiden kiittämä Spider-Man™: Kohti hämähäkkiversumia, tekijöinä Phil Lord ja Christopher Miller, on studion viimeisin elokuvajulkaisu. Se palkittiin parhaan animaatioelokuvan Oscar®-palkinnolla. Animaatio-osasto on tuottanut lisäksi sellaiset menestyselokuvat kuin Smurffit, Poutapilviä ja lihapullakuuroja ja Hotel Transylvania. Seuraavaksi Sony Pictures Animation julkaisee sen alkuperäistuotantoa olevan animaatiokomedian The Mitchells vs. The Machines sekä animaatiomusikaalin Vivo, johon laulut on säveltänyt Lin-Manuel Miranda. Vuonna 2002 perustettu Sony Pictures Animation on osa Sony Pictures Motion Pictures -konsernia.


Kotisivu: www.sonypicturesanimation.com
Facebook: www.fb.com/SonyPicturesAnimation
YouTube: www.youtube.com/user/SonyAnimation
Instagram: www.instagram.com/sonyanimation @sonyanimation
Twitter: www.twitter.com/sonyanimation @sonyanimation
Tumblr: www.sonyanimation.tumblr.com  


SONY PICTURES ENTERTAINMENT
Sony Pictures Entertainment (SPE) on Sony Entertainment Inc:n tytäryhtiö. Sony Entertainment Inc. taas on Tokiossa sijaitsevan Sony Corporationin tytäryhtiö. SPE:n maailmanlaajuisiin toimintoihin kuuluvat elokuvien tuotanto, hankkiminen ja levitys; tv-ohjelmien tuotanto, hankkiminen ja levitys; televisiokanavatoiminta; digitaalinen sisällöntuotanto ja levitys; studiotoiminnot; ja uusien viihdetuotteiden ja -tekniikoiden kehittäminen. SPE:n omistamiin elokuvatuotantoyhtiöihin kuuluvat Columbia Pictures, Screen Gems, TriStar Pictures, Sony Pictures Animation, Stage 6 Films, AFFIRM Films ja Sony Pictures Classics.
Lisätietoja: www.sonypictures.com/corp/divisions.html


SF STUDIOS
SF Studios on ollut Pohjoismaiden johtava elokuvayhtiö sadan vuoden ajan. Sillä on pääkonttori Tukholmassa ja tytäryhtiöt Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. SF Studios tuottaa viihdesisältöä valkokankaalle, televisioon ja tallennelevitykseen. Lisäksi se on johtava pohjoismaisen ja ulkomaisen elokuvan levitysyhtiö Pohjoismaiden markkinoilla. Liiketoiminta-alueita ovat pohjoismainen tuotanto sekä pohjoismaiset ja kansainväliset yhteistuotannot, elokuvateatteri- ja Home Entertainment -levitys, kansainvälinen myynti ja digitaaliset suoratoistopalvelut.
Kotisivu: www.sfstudios.fi